Nettikasinot aktivoituvat bittirahaan

Bittiraha eli virtuaalinen raha on tullut myös pelaamiseen – niin eurheiluun kuin myös rahapelaamiseen. Itseasiassa nimenomaan eurheilun isot brändit ovat viime aikoina julkistaneet todella isoja kansainvälisiä sopimuksia virtuaalirahan tai sen välittäjien kanssa, mutta myös Suomessa on kuulunut jo vastaavaa. Ei siis ole mitenkään iso asia, että myös rahapelaaminen on saanut osansa näistä uusista kryptorahamahdollisuuksista – kyse on kuitenkin entistä nopeammasta tavasta siirtää varallisuutta/rahaa omalle tilille – jos voitto sattuu osumaan.

Useat nettikasinot ovat vielä miettimisen asteella, sillä kryptorahalla maksaminen ei kuitenkaan vielä ole aivan arkipäivää kaikille pelaajille ja monissa valuutoissa suurin ongelma on valuutan kuten Bitcoin isot arvonvaihtelut verrattuna tavalliseen valuuttaan kuten eurot ja dollarit.

Esimerkiksi Coinbase on ollut aktiivinen monessa maassa, Saksassa BIG on tehnyt heidän kanssaan yhteistyösopimuksen – ja sitä kautta kryptovaluutat myös jatkavat etenemistään kohti arkisuutta, ja sitä kautta ne tulevat entistä useammalle alalle käyttöön.

Mikä bittivaluutassa kiehtoo?

Sama suuntaus, mikä on muuttanut pankkimaailmaa jo viimeiset pari vuosikymmentä on vastaus. Eli kyse on asiakkaan eli meidän itsemme omasta vapaasta valinnasta. Ennen meillä ei ollut esimerkiksi lainamarkkinoilla muita mahdollisuuksia kuin se oma pankki, minne palkkamme meni – tämä on jo muuttunut ja lainamarkkinat ovat todellakin vapautuneet.

Bittivaluutat, kryptot ovat tuoneet markkinoille sekä uuden sijoitustavan, mutta myös uuden tavan maksaa tuotteista ja palveluista sekä samalla saada itse maksu – ja kaikki tapahtuu virtuaalisesti, omalla verkkolompakolla, tai vastaavalla. Virtuaalisuus on 2000-luvulla syntyneiden natiivia toimintaa, ja 1900-luvun puolella syntyneet, eli vielä useimmiten päätökset tekevät henkilöt, kamppailevat muutosta vastaan, tai ainakin hidastavat tapahtumassa olevaa muutosta.

Kryptorahat, bittivaluuttat, bitcoinit ja muut eivät todellisuudessa paljon eroa niistä ensimmäisistä kolikoista, joita maailmassa on painettu – ne vain ovat nykyajan ja osittain tulevaisuuden ensimmäisiä esimerkkejä siitä, mitä oikeasti on tulemassa. Jo vuosia on puhuttu ja kirjoiteltu käteisen rahan häviämisestä lompakoista, ja korttien tulosta niiden tilalle – käteinen raha ei ole kuitenkaan vielä kadonnut, ja ehkä syynä on se, ettei sille ole ollut vielä tarjolla todellista korvaavaa – kryptovaluutat saattavat olla sellainen. Miten me maksamme arkisia asioita 2050-luvulla on vielä aivan tieteiskirjallisuutta, mutta todennäköisesti me emme voi tänään edes kuvitella sitä – mutta saatamme vielä kokea sen.

Kryptovaluutat ja niiden mahdollisuudet

Bittirahassa kiehtovat myös sen ympärillä olevat mahdollisuudet – nopeat arvonnousut – ja vastaavasti mahdolliset nopeat arvonlaskut – tässä vaiheessa kun uudet maksutavat ja valuutat ovat vasta löytämässä omaa paikkaansa maailmalla, on aktiivisilla sijoittajilla mahdollisuus tehdä isoja tilejä – mutta vastaavasti varomattomat sijoittajat voivat polttaa näppinsä. Kryptot ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen kansainväliseen maksu- rahaliikenteeseen, mutta varmaa on myös se, että maksuliikenne kokonaisuudessaan tulee kehittymään voimakkaasti edelleen.

Suojautumisesta

Kryptomarkkinolla nopeat hinnan muutokset alaspäin ovat mahdollisia. Usein sijoittajat varautuvat nopeisiin hinnanlaskuihin suojaamalla varat pysäytä-tappio myynnillä (stop-loss). Pysäytä-tappio myy kryptovaluutat, mikäli hinta putoaa sijoittajan määrittelemään rajaan tai sen alapuolelle. Suuret toimijat voivat manipuloida hintaa alaspäin myymällä suuren määrän kerralla, toimijat laukaisevat näin stop-loss -myyntitarjoukset ja hinta jatkaa jyrkkää laskua äkillisten stop-loss myyntien takia. Näin toimijoille avautuu mahdollisuus ostaa halvemmalla. Tätä toimintaa kutsutaan termillä stop-loss hunting.

Pysy rauhallisena markkinoiden liikehtiessä

On olemassa sääntöjä, joiden noudattaminen ja niistä kiinni pitäminen auttavat aloittelijaa ja pidemmällekin ehtinyttä sijoittajaa tulemaan paremmaksi sijoittajaksi. Ensimmäiseksi, päätä että aikomuksenasi on tehdä sijoittamista pitkäjänteisesti, haluat olla menestyvä sijoittaja vielä 20 vuodenkin päästä. Toiseksi opettele niin paljon kuin pystyt, lue kirjoja ja kuuntele asiantuntijoita mutta pidä kuitenkin terve kriittinen ajattelu kaikkia lähteitä kohtaan. Kolmanneksi älä tule ahneeksi tai hätäille markkinoilla, opettele rauhassa. Laadi rauhassa suunnitelma ja tee sen mukaisia ja järkeviä päätöksiä. Markkinat eivät häviä mihinkään, uusia hyviä ja loistavia mahdollisuuksia tulee joka vuosi lisää.

Omat mahdollisuudet

Miten sitten itse pitäisi suhtautua kryptovaluuttaan? Oikeata vastausta ei luonnollisestikaan ole, mutta mahdollisuuksia sitäkin enemmän. Jos sinulla on hieman ylimääräistä sukanvarressa, ei sen sijoittaminen kryptomarkkinoille ole kaikista huonoin vaihtoehto, mutta tee se omat riskitasosi ymmärtäen. Miten sitten omassa omistuksessa olevia kryptovaluuttoja voi käyttää tänään ja tulevaisuudessa – sitä kannattaa seurata aktiivisesti, sillä sanotaan mitä vain, niin rahamarkkinoiden muutokset ovat jatkuvia, ja kryptot ovat osa sitä kokonaisuutta, joten niiden mahdollisuudet tulevat vain kasvamaan.

Vastaa

Back To Top