Verohallinto on saanut ulkomaisesta virtuaalivaluuttapörssistä paljon suomalaisia koskevia tietoja

Verohallinto on saanut ulkomaisesta virtuaalivaluuttapörssistä paljon suomalaisia koskevia tietoja

Verohallinto on pyytänyt ja saanut ulkomaisesta virtuaalivaluuttapörssistä merkittävän tietoaineiston. Alustavien analyysien perusteella suomalaiset ovat nostaneet virtuaalivaluuttapörssistä varoja pankkitileilleen yli sadan miljoonan euron edestä. Kaiken kaikkiaan vaihtotapahtumia on ollut satojen miljoonien eurojen edestä. Verohallinto käyttää tietoja valvonnassa tänä keväänä, kun se tarkistaa henkilöiden veroilmoituksilleen ilmoittamia virtuaalivaluuttatuloja. 

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Verohallinto on saanut ulkomaisesta virtuaalivaluuttapörssistä näin laajan tietoaineiston koskien suomalaisia virtuaalivaluuttojen omistajia. Tiedoista on tunnistettavissa lähes 3000 uniikkia suomalaisten hallitsemaa käyttäjätiliä ja lähes 600 000 erilaista tilitapahtumaa useiden vuosien ajalta. Tiedot kattavat useita kymmeniä eri kryptovaluuttoja, eniten tietoja löytyy bitcoinien ostoista ja myynneistä.  

– Olemme tehneet vastaavia tietopyyntöjä myös muihin suuriin virtuaalivaluuttapörsseihin, joten vielä lisääkin tietoja voi olla lähiaikoina käytössämme. Tiedonvaihdon tavoitteena on varmistaa, että virtuaalivaluuttakaupoista maksetaan asianmukaisesti verot. Saadut tiedot antavat meille entistä paremmat valmiudet valvoa virtuaalivaluuttatulojen ilmoittamista ja analysoida ilmiön laajuutta, ylitarkastaja Timo Puiro Verohallinnosta sanoo.  

Verohallinnon tavoitteena on, että tiedot virtuaalivaluuttapörsseistä tulisivat tulevaisuudessa automaattisesti ja säännöllisesti eri maiden veroviranomaisille.  

– Edistämme asiaa kansainvälisillä foorumeilla. Tavoitteena on varmistaa, että verotus tapahtuu oikeudenmukaisesti: kaikki ilmoittavat ja maksavat veronsa myös virtuaalivaluuttatuloista laista tulevien sääntöjen mukaan; oikein, tasapuolisesti ja ajallaan, Puiro kertoo.

Verohallinto odottaa tänä keväänä ennätyksellisen paljon virtuaalivaluuttoihin liittyviä täydennyksiä veroilmoituksille 

Verohallinto kertoi maaliskuussa, että se odottaa tänä keväänä ennätyksellisen paljon ilmoituksia virtuaalivaluutoilla voittoja tehneiltä. Virtuaalivaluuttojen arvo nousi voimakkaasti sekä vuoden 2021 alkupuolella että vuoden lopussa. 

Viime vuonna virtuaalivaluutan käytöstä tai vaihtamisesta saatu tulo pitää täydentää esitäytetylle veroilmoitukselle itse.  Täydentämisen aika on nyt. Palkansaajien esitäytetyn veroilmoituksen täydentämisen määräpäivät ovat tiistait 10.5., 17.5. ja 24.5. 

Fakta: välty veronkorotukselta, ilmoita virtuaalivaluuttatulot itse 

  • Kun tulot virtuaalivaluutoista ilmoittaa itse veroilmoitukselle, välttyy veronkorotukselta, joka määrätään ilmoittamatta jättäneille. 
  • Virtuaalivaluutoista on muodostunut verotukseen ilmoitettavia tuloja, jos on viime vuonna 
    • vaihtanut virtuaalivaluuttaa euroiksi tai muuhun viralliseen valuuttaan 
    • vaihtanut virtuaalivaluuttaa toiseen virtuaalivaluuttaan 
    • maksanut virtuaalivaluutalla laskuja 
    • ostanut virtuaalivaluutalla tavaroita tai palveluja 
    • osallistunut virtuaalivaluutan louhintaan. 
  • Virtuaalivaluutan käytöstä saatu tulo verotetaan pääomatulona ja louhinnassa saatu virtuaalivaluutta ansiotulona. Virtuaalivaluutan arvona käytetään sitä vaihtokurssia, joka virtuaalivaluutalla on käytön tai louhinnan hetkellä. 
  • Virtuaalivaluutan hankkimisesta aiheutuneet kulut voi vähentää verotuksessa. Myös virtuaalivaluuttaluovutuksista aiheutuneet tappiot ovat vähennyskelpoisia. 

Fakta: Veroilmoituskevät 2022 

  • Veroilmoituksen tarkistamisen ja täydentämisen aika on suurimmalla osalla nyt. Palkansaajien ja eläkeläisten esitäytetyt veroilmoitukset löytyvät OmaVerosta. Ohjeet: Esitäytetty veroilmoitus – näin ilmoitat OmaVerossa tai paperilla
  • Palkansaajien ja eläkeläisten täydentämisen määräpäivät ovat 10.5., 17.5. ja 24.5. Oma määräpäivä näkyy esitäytetystä veroilmoituksesta. OmaVerossa veroilmoitusta voi täydentää vielä määräpäivänä. Jos tiedot haluaa täydentää paperilomakkeella, pitää lomakkeen olla perillä Verohallinnossa omana määräpäivänä. 
  • Toiminimiyrittäjien, maa- ja metsätaloudenharjoittajien ja heidän puolisoidensa esitäytettyjen veroilmoitusten määräpäivä oli 1. huhtikuuta. Jos unohdit ilmoittaa tietoja, katso ohjeet ja toimi heti: Unohditko ilmoittaa tietoja? 

Lähteet: Verohallinto / ePressi

Vastaa

Back To Top